Menkää kaikkeen maailmaan

Vuoristoinen maisema

"Ja hän sanoi heille: 'Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen'" (Mark. 16:15-16).

Teemme seurakuntana Jumalan valtakunnan työtä laaja-alaisesti Tampereella, Pirkanmaalla ja koko Suomessa. Lisäksi viemme evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Tehdessämme työtä Tampereen ulkopuolella, joku saattaa ihmetellä, että "kuinka te täällä teette työtä, vaikka olette Tampereelta" tai ajatella, että "Tampere on niin kaukana täältä, missä asun".

Tahdomme kuitenkin olla parhaamme mukaan tukemassa niitä, jotka etsivät Herraa tosissaan – olivatpa he missä tahansa. Raamattu kertoo, että Jeesus lähetti opetuslapsensa "kaikkeen maailmaan" (Mark. 16:15) ja "aina maan ääriin saakka" (Ap. t. 1:8). Tätä Jeesuksen lähetyskäskyä me haluamme osaltamme toteuttaa.

Ollessani perheeni kanssa matkalla kesällä 2024 Pohjois-Norjassa, pidimme evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta tarjolla myös siellä. Rukoilen ja toivon, että Herra saa sieltäkin lisätä yhteyteemme niitä, jotka saavat pelastuksen.

"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark. 16:15-16).

Tahdothan sinä pelastua?

Miika Koskela
Tampere, 2024

Palvelemme kuunnellen

 Lue lisää täältä.

Poimintoja sivuiltamme

Ota tänään vastaan evankeliumi ja Hänet, josta evankeliumi kertoo. Vain Hän, Jeesus, voi pelastaa sinut. Rukoile Häntä tarttumaan ja ilmestymään elämääsi, antamaan syntisi anteeksi ja johdattamaan sinua tästä hetkestä eteenpäin.

"Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: 'Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.' Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä" (2. Kor. 6:1-2).

Lue kirjoitus "Evankeliumin sana" kokonaisuudessaan täältä.