Tampereen Paikallisseurakunnan sivusto

1Kuinka istuukaan yksinänsä tuo väkirikas kaupunki! Kuinka onkaan lesken kaltaiseksi tullut se, joka oli suuri kansakuntien joukossa! Ruhtinatar maakuntien joukossa on tullut työveron alaiseksi.

2Se katkerasti itkee yössä, ja sillä on kyyneleet poskillansa. Ei ole sillä lohduttajaa kaikkien sen rakastajain seassa. Uskottomia ovat sille olleet kaikki sen ystävät, ovat sille vihamiehiksi tulleet.

3Juuda on siirtynyt maastansa kurjuutta ja työn kovuutta pakoon. Se istuu pakanakansain seassa eikä lepoa löydä. Kaikki sen vainoojat saavuttivat sen, kun se oli ahdistuksien keskellä.

4Siionin tiet surevat, sillä juhlilletulijoita ei ole. Kaikki sen portit ovat autioina, sen papit huokailevat, sen neitsyet ovat murheissaan, ja sillä itsellään on katkera mieli.

5Sen viholliset ovat voitolle päässeet, sen vihamiehet menestyvät. Sillä Herra on saattanut sen murheelliseksi sen rikkomusten paljouden tähden. Sen pienet lapset ovat menneet vankeuteen vihollisen vieminä.

6Mennyt on tytär Siionilta kaikki hänen kauneutensa. Hänen ruhtinaansa ovat kuin peurat, jotka eivät laidunta löydä; he kulkivat voimattomina vainoojan edessä.

7Jerusalem muistelee kurjuutensa päivinä ja kodittomuudessaan kaikkea kallisarvoista, mitä sillä oli muinaisista päivistä asti. Kun sen kansa sortui vihollisen käsiin eikä sillä ollut auttajaa, katsoivat viholliset sitä ja nauroivat sen turmiota.

8Jerusalem on raskaasti syntiä tehnyt, sentähden se on saastaksi tullut. Kaikki, jotka sitä kunnioittivat, halveksivat sitä nyt, kun ovat nähneet sen alastomuuden. Itsekin se huokaa ja kääntyy poispäin.

9Sen tahrat ovat sen liepeissä. Se ei ajatellut, mikä sille tuleva oli, ja niin se sortui hämmästyttävästi. Ei ole sillä lohduttajaa. Katso, Herra, minun kurjuuttani, sillä vihamies ylvästelee.

10Vihollinen levitti kätensä kaikkia sen kalleuksia kohti. Niin, sen täytyi nähdä, kuinka pakanat tunkeutuivat sen pyhäkköön, ne, jotka sinä olit kieltänyt tulemasta sinun seurakuntaasi.

11Kaikki sen kansa huokaa etsiessänsä leipää: he antavat, mitä heillä kallista on, ruuasta, saadakseen nälkänsä tyydytetyksi. Katso, Herra, ja näe, kuinka halveksittu minä olen.

12Eikö tämä koske teihin, kaikki ohikulkijat? Katsokaa ja nähkää: onko kipua, minun kipuni vertaista, joka on minun kannettavakseni pantu, jolla Herra on murehduttanut minut vihansa hehkun päivänä?

13Hän lähetti tulen korkeudesta minun luihini ja kuritti niitä. Hän viritti verkon minun jalkaini varalle, hän pani minut peräytymään, hän teki minut autioksi, ainiaan sairaaksi.

14Hänen kätensä sitoi minun rikosteni ikeen: ne kiedottiin yhteen, tulivat minun niskalleni; hän saattoi horjumaan minun voimani. Herra antoi minut niiden käsiin, joita minä en voi vastustaa.

15Herra hylkäsi kaikki minun urhoni, joita minun keskuudessani oli; hän kutsui kokoon juhlan minua vastaan murskatakseen minun nuorukaiseni. Herra polki viinikuurnan neitsyelle, tytär Juudalle.

16Näitä minä itken, minun silmäni, silmäni vuotaa vettä; sillä kaukana on minusta lohduttaja, joka virvoittaisi minun sieluani. Hävitetyt ovat minun lapseni, sillä vihamies on väkevä.

17Siion levittää käsiänsä: ei ole hänellä lohduttajaa. Herra on nostattanut Jaakobia vastaan sen viholliset joka taholta; Jerusalem on tullut saastaksi heidän keskellänsä.

18Vanhurskas on hän, Herra; sillä hänen käskyänsä vastaan minä olen niskoitellut. Kuulkaa, te kansat kaikki, ja katsokaa minun kipuani: minun neitsyeni ja nuorukaiseni ovat vankeuteen menneet.

19Minä kutsuin rakastajiani: ne pettivät minut. Minun pappini ja vanhimpani ovat kuolleet kaupungissa, kun he etsivät ruokaa tyydyttääkseen nälkäänsä.

20Katso, Herra, kuinka ahdistettu minä olen, minun sisukseni kuohuvat, sydämeni vääntyy rinnassani, sillä minä olen ollut ylen uppiniskainen. Ulkona on miekka minulta riistänyt lapset, sisällä rutto.

21He ovat kuulleet, kuinka minä huokailen. Ei ole minulla lohduttajaa. Kaikki minun vihamieheni ovat kuulleet minun onnettomuuteni; he iloitsevat, kun sinä olet tämän tehnyt: sinä olet antanut tulla sen päivän, jonka olit ilmoittanut. Mutta käyköön heidän samoin kuin minun.

22Tulkoon kaikki heidän pahuutensa sinun kasvojesi eteen, ja pane heille kannettavaksi se, minkä olet minulle pannut kaikkien minun rikoksieni tähden. Sillä monet ovat minun huokaukseni, ja minun sydämeni on sairas.

1Kuinka onkaan Herra vihassaan pilvillä peittänyt tytär Siionin! Hän heitti taivaasta maahan Israelin kunnian eikä muistanut jalkainsa astinlautaa vihansa päivänä.

2Herra on hävittänyt säälimättä kaikki Jaakobin majat, on hajottanut vihastuksissaan tytär Juudan linnoitukset, pannut ne maan tasalle. Hän on häväissyt valtakunnan ja sen ruhtinaat.

3Hän on vihan hehkussa hakannut poikki Israelin sarven kokonansa. Hän veti oikean kätensä takaisin vihamiehen edestä ja poltti Jaakobia kuin liekitsevä tuli, joka kuluttaa kaiken yltympäri.

4Hän jännitti jousensa kuin vihamies, seisoi oikea käsi koholla kuin vihollinen ja tappoi kaiken, mihin silmä oli ihastunut. Tytär Siionin majaan hän vuodatti kiivautensa kuin tulen.

5Herra on ollut niinkuin vihamies, on hävittänyt Israelin: hän hävitti kaikki sen palatsit, turmeli sen linnoitukset ja antoi tytär Juudalle paljon valitusta ja vaikerrusta.

6Hän särki aitauksensa niinkuin puutarhan aidan, hävitti juhlanviettopaikkansa. Herra on saattanut unhotuksiin Siionissa juhla-ajat ja sapatit ja on kiivaassa suuttumuksessaan pitänyt halpana kuninkaat ja papit.

7Herra on hyljännyt alttarinsa, syössyt häväistykseen pyhäkkönsä, luovuttanut vihamiehen käteen palatsiensa muurit. He nostivat huudon Herran huoneessa, huudon kuin juhlapäivänä.

8Herra oli päättänyt turmella tytär Siionin muurit: hän jännitti mittanuoran, ei pidättänyt kättänsä hävittämästä, saattoi murheeseen varustukset ja muurit; ne yhdessä nääntyvät.

9Sen portit ovat vajonneet maahan, hän poisti ja särki sen salvat. Sen kuningas ja ruhtinaat ovat pakanain seassa; lakia ei ole, eivätkä sen profeetat saa näkyjä Herralta.

10Maassa istuvat ääneti tytär Siionin vanhimmat. He ovat heittäneet tomua päänsä päälle, vyöttäytyneet säkkeihin; maata kohden ovat painaneet päänsä Jerusalemin neitsyet.

11Minun silmäni ovat itkusta hiuenneet, minun sisukseni kuohuvat, minun maksani on maahan vuodatettu tyttären, minun kansani, sortumisen tähden. Sillä lapset ja imeväiset nääntyvät kaupungin kaduilla.

12He sanovat äideillensä: "Missä on leipää ja viiniä?" kun he nääntyvät niinkuin kaatuneet kaupungin kaduilla, heittävät henkensä äitiensä syliin.

13Minkä sinulle mainitsisin, mihin vertaisin sinua, tytär Jerusalem? Minkä asettaisin rinnallesi lohduttaakseni sinua, neitsyt, tytär Siion? Sillä suuri niinkuin meri on sinun sortumisesi; kuka voi sinut parantaa?

14Profeettasi ovat sinulle nähneet petollisia, äiteliä näkyjä. Eivät he ole paljastaneet sinun syntiäsi, niin että olisivat kääntäneet sinun kohtalosi, vaan ovat nähneet sinulle petollisia, eksyttäväisiä ennustuksia.

15Sinulle paukuttavat kämmeniänsä kaikki ohikulkijat, he viheltävät ja nyökyttävät ilkkuen päätänsä tytär Jerusalemille: "Tämäkö on kaupunki, jota sanottiin kauneuden täydellisyydeksi, kaiken maan ihastukseksi?"

16Suu ammollaan sinua vastaan ovat kaikki sinun vihamiehesi. He viheltävät, kiristelevät hampaitaan ja sanovat: "Me olemme sen hävittäneet. Tämä on juuri se päivä, jota olemme toivoneet; se on meille tullut, olemme sen nähneet."

17Herra on tehnyt, mitä oli aikonut. Hän on täyttänyt sanansa, sen, mitä oli päättänyt muinaisista päivistä asti: hän on repinyt alas säälimättä, on antanut vihamiesten iloita sinusta ja kohottanut sinun vihollistesi sarven.

18Heidän sydämensä huutaa Herran puoleen. Sinä, tytär Siionin muuri, anna kyyneltesi virtana vuotaa yötä päivää! Älä suo itsellesi lepoa, älköön silmäteräsi ummistuko.

19Nouse, kohota valitushuuto yöllä, kun alkavat yövartiot. Anna sydämesi vuotaa kuin vesi Herran kasvojen edessä. Kohota kätesi häntä kohden pienten lastesi elämän puolesta, kun ne nääntyvät nälkään kaikkien katujen kulmissa.

20Katso, Herra, ja tarkkaa, ketä olet antanut tämän kohdata: pitäisikö vaimojen syödä oma hedelmänsä, vaalimansa pienet lapset; pitäisikö Herran pyhäkössä tapettaman papit ja profeetat?

21Maassa, kaduilla, makaa nuorta ja vanhaa; minun neitsyeni ja nuorukaiseni ovat kaatuneet miekkaan. Sinä olet surmannut vihasi päivänä, olet teurastanut säälimättä.

22Sinä kutsuit kuin juhlapäivän viettoon minun peljättäjäni joka taholta; eikä jäänyt Herran vihan päivänä pelastunutta, ei pakoonpäässyttä. Jotka minä olin vaalinut ja isoiksi saanut, ne minun vihamieheni lopetti.

1Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.

2Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.

3Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.

4Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.

5Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.

6Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.

7Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.

8Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.

9Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.

10Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.

11Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.

12Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.

13Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.

14Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.

15Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.

16Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.

17Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.

18Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.

19Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.

20Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.

21Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.

22Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

23se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.

24Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.

25Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.

26Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.

27Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.

28Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.

29Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.

30Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.

31Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;

32vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.

33Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.

34Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,

35kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,

36kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?

37Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?

38Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?

39Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?

40Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.

41Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.

42Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,

43olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;

44olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.

45Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.

46Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.

47Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.

48Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

49Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä

50siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.

51Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.

52Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.

53He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.

54Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.

55Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.

56Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää".

57Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää".

58Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.

59Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.

60Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

61Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

62Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.

63Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.

64Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.

65Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.

66Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.

1Kuinka onkaan kulta tummunut, muuttunut hyvä kulta; kuinka ovat pyhät kivet viskeltyinä kaikkien katujen kulmiin!

2Siionin pojat, nuo kalliit, punnitut puhtaimman kullan arvoisiksi-kuinka he ovatkaan saviastiain arvossa, savenvalajan kätten tekojen!

3Aavikkosudetkin taritsevat nisiänsä, imettävät pentujansa; mutta tytär, minun kansani, on tullut tylyksi kuin kamelikurki erämaassa.

4Imeväisen kieli tarttuu suulakeen janon tähden. Lapsukaiset pyytävät leipää; ei ole, kuka sitä heille taittaisi.

5Jotka herkkuja söivät, ne nääntyvät kaduilla. Joita punapurppuran päällä kanneltiin, ne tunkioita syleilevät.

6Tyttären, minun kansani, syntivelka on Sodoman syntiä suurempi; Sodoma hävitettiin yhtäkkiä kätten siellä riehumatta.

7Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat, maitoa valkoisemmat, heidän ruumiinsa oli koralleja rusottavampi, heidän hahmonsa oli kuin safiiri.

8Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi, ei voi heitä tuntea kaduilla. Rypyssä on heillä nahka luitten päällä, se on kuivettunut kuin puu.

9Parempi oli miekan kaatamien kuin nälän kaatamien, jotka menehtyivät, kuin lävitsepistetyt, pellon viljaa vailla.

10Armeliaat vaimot keittivät omin käsin lapsiansa: ne tulivat heille ruuaksi tyttären, minun kansani, sortuessa.

11Herra on pannut täytäntöön kiivautensa, vuodattanut vihansa hehkun; hän on sytyttänyt Siioniin tulen, joka on kuluttanut sen perustukset.

12Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat, ei maanpiirin asukkaista kenkään, että vihollinen ja vainomies hyökkää sisään Jerusalemin porteista.

13Sen profeettain syntien tähden kävi näin, sen pappien pahain tekojen tähden, niiden, jotka siellä olivat vuodattaneet vanhurskaitten verta.

14He harhailivat sokeina kaduilla, verellä tahrattuina, niin ettei voinut koskea heidän vaatteisiinsa.

15"Väistykää! Saastainen!" huudettiin heistä. "Väistykää, väistykää, älkää koskeko!" Paettuaankin he yhä harhailivat; pakanain seassa sanottiin: "Eivät he saa kauemmin asustaa täällä".

16Herran kasvot ovat hajottaneet heidät, hän ei heihin enää katso. Papeista ei välitetty, vanhimpia ei armahdettu.

17Vieläkin me, silmät rauenneina, turhaan odotimme apua; tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa, josta ei pelastusta tullut.

18Meidän askeleitamme vaanittiin, niin ettemme voineet kulkea kaduillamme. Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät-niin, loppumme tuli.

19Meidän vainoojamme olivat nopeammat kuin kotkat taivaalla. Vuorilla he ajoivat meitä takaa, väijyivät meitä erämaassa.

20Hän, meidän elämänhenkemme, Herran voideltu, joutui vangiksi heidän kuoppiinsa, hän, josta me olimme sanoneet: hänen varjossaan me saamme elää pakanakansain seassa.

21Iloitse ja riemuitse, tytär Edom, joka asut Uusin maassa! Mutta malja on tuleva sinunkin kohdallesi: sinä juovut ja paljastat itsesi.

22Sinun syntivelkasi, tytär Siion, on loppunut: ei Herra ole enää siirtävä sinua pois. Sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän on etsiskelevä, on paljastava sinun syntisi.

1Muista, Herra, mitä meille on tapahtunut; katso ja näe meidän häväistyksemme.

2Meidän perintöosamme on siirtynyt vieraille, meidän talomme muukalaisille.

3Me olemme tulleet orvoiksi, isättömiksi, meidän äitimme ovat kuin lesket.

4Oman juomavetemme me ostamme rahalla; omat puumme saamme, jos maksamme hinnan.

5Vainoojamme ovat meidän niskassamme; kun uuvumme, ei meille lepoa suoda.

6Egyptille me lyömme kättä ja Assurille saadaksemme leipää ravinnoksi.

7Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

8Orjat hallitsevat meitä; ei ole sitä, joka tempaisi meidät heidän käsistänsä.

9Henkemme kaupalla me noudamme leipämme, väistäen miekkaa erämaassa.

10Meidän ihomme halkeilee kuin uuni nälän poltteiden takia.

11Naisia raiskataan Siionissa, neitsyitä Juudan kaupungeissa.

12Ruhtinaita heidän kätensä hirttävät, vanhinten kasvoja ei pidetä arvossa.

13Nuorukaiset kantavat myllynkiviä, poikaset kompastelevat puutaakkojen alla.

14Poissa ovat vanhukset porteista, nuorukaiset kielisoittimiensa äärestä.

15Poissa on ilo sydämistämme, karkelomme on valitukseksi muuttunut.

16Pudonnut on päästämme kruunu. Voi meitä, sillä me olemme syntiä tehneet!

17Tästä syystä on sydämemme tullut sairaaksi, näitten tähden ovat silmämme pimenneet-

18Siionin vuoren tähden, joka on autiona, jolla ketut juoksentelevat.

19Sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun valtaistuimesi pysyy suvusta sukuun.

20Miksi unhotat meidät ainiaaksi, hylkäät meidät ikipäiviksi?

21Palauta meidät, Herra, tykösi, niin me palajamme; uudista meidän päivämme muinaiselleen.

22Vai oletko meidät peräti hyljännyt, vihastunut meihin ylenmäärin?