Tiedote 15.10.2021

Suomea ollaan nyt avaamassa koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-taudin leviämisen hillitsemiseksi tehtyjen rajoitustoimenpiteiden jälkeen.

Edellytyksiä aiemmin asetettuihin rajoitustoimenpiteisiin ei yhteiskunnassamme nähdä enää olevan sellaisena olemassa, ettei voitaisi vaiheittain siirtyä ja palata ns. normaaliin.

----

Tampereen Paikallisseurakunnan vanhimmat – johtavat veljet – katsovat tilannetta maltilla, rauhallisesti ja terveen varovaisesti.

Katsomme – yhdessä seurakunnan kanssa – edelleen parhaaksi, vastuulliseksi ja ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi sen, että seurakunta ei vielä toistaiseksi palaa kokoontumaan ja toimimaan identtisesti epidemiaa edeltävillä tavoilla.

Epidemia ei ole vielä ohitse; ihmisiä sairastuu COVID-19-tautiin edelleen, moniakin, ja valitettavasti myös jopa menehtyy siihen.

Jokainen ihminen on arvokas; jokaisen elämä, terveys ja turvallisuus ovat arvokkaita. Kun on kysymyksessä ihmisten – mahdollinenkin – terveysriski ja -uhka, vain päättäväinen varovaisuuden ja suojaamisen tie on ainoa oikea ja vastuullinen tie.

"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys" (Room. 13:10).

----

Seurakunta jatkaa edellä mainituista syistä johtuen vaellusta, kilvoitusta, keskinäisen yhteyden harjoitusta ja rakentumista ja evankeliumin työssä ahkeroimista toistaiseksi samoin kuin olemme toimineet koko epidemiatilanteen ajan – 15.3.2020 alkaen; kokoonnumme ja suoritamme evankeliumin julistamista poikkeusjärjestelyin.

Näiden poikkeusjärjestelyjenkin aikana kokoonnumme rakentumaan viikoittain, useamman kerran viikossa.

Kts. tiedotehistoria epidemia-ajalta. Tiedote 18.3.2020, Tiedote 18.4.2020, Tiedote 1.6.2020, Tiedote 4.10.2020, Tiedote 19.11.2020, Tiedote 18.12.2020, Tiedote 19.3.2021.

----

Seuraamme tilanteen kehitystä ja etenemistä ja palaamme oikealla ajalla pienempien ryhmien yhteydestä koko seurakunnan yhteen kokoontumisiin eri kokoustiloissamme.

----

Kaivatessasi Herraa Jeesusta Kristusta, yhteyttä hänen kanssansa, yhteyttä toisiin uskoviin, rohkaisua, tukea jne., älä jää yksin!

Seurakunnan vanhimmat, työntekijät ja vastuuhenkilöt ovat mahdollisimman laaja-alaisesti sekä tavattavissa että puhelimitse ja sähköpostitse tavoitettavissa.

Olemme koko ajan auttamassa ja tukemassa sekä Herraa ja sielun pelastusta etsiviä että Jumalan tahdon – Raamatun opetuksien – tiellä eteenpäin kaipaavia ja pyrkiviä ihmisiä kaikkialta Suomesta.

Voit halutessasi toimittaa meille myös rukousaiheitasi. Rukoilemme kaikkien meille toimitettujen rukousaiheiden puolesta. Herra on rukouksia kuuleva Jumala. Lue lisää tästä.

Kaikki yhteydenotot, keskustelut, rukousaiheet ja asiat käsittelemme luottamuksella. Ota rohkeasti yhteyttä!

Mikko Ruotsalainen
Seurakunnan työntekijä
Tampere, 15.10.2021

Palvelemme kuunnellen

 Lue lisää täältä.

Poimintoja sivuiltamme

Muista, että evankeliumi sisältää myös Jumalan voiman: "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle" (Room. 1:16). Evankeliumi on Jumalan voima. Jumala on sitoutunut evankeliumiinsa ja sen julistukseen; Herran voima lepää evankeliumin yllä. Ottaessasi vastaan evankeliumin, Jeesus vapauttaa sinut voimallaan synnin orjuudesta ja kahleista. Pahojen henkien riepottelemat ja sitomat ihmiset vapautuvat myös henkivaltojen otteesta ja riivaustilastaan. Herra antaa evankeliumin vastaanottaneelle myös voiman elää puhdasta ja uutta elämää Kristuksen yhteydessä.

Lue kirjoitus "Evankeliumin sana" kokonaisuudessaan täältä.