Tiedotehistoria epidemia-ajalta
Tiedote 15.10.2021
Suomea ollaan nyt avaamassa koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-taudin leviämisen hillitsemiseksi tehtyjen rajoitustoimenpiteiden jälkeen.
Edellytyksiä aiemmin asetettuihin rajoitustoimenpiteisiin ei yhteiskunnassamme nähdä enää olevan sellaisena olemassa, ettei voitaisi vaiheittain siirtyä ja palata ns. normaaliin.
Lue tiedote kokonaan tästä.
Tiedote 19.03.2021
Epidemia – koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti – jatkaa maamme ja kansamme keskellä vaikutustaan – kuten vallitseva pandemiatilanne muuallakin maailmassa. Tilanne on jatkunut Suomessa nyt noin vuoden.
On näköpiirissä, että tilanne tulee edelleen jatkumaan ja sairastumisia COVID-19-tautiin tulee tapahtumaan ja ilmenemään edelleen lisää.
Lue tiedote kokonaan tästä.
Tiedote 18.12.2020
Epidemia – koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti – jatkaa maassamme yhä vaikutustaan.
Suomessa on nyt todettu yli kolmekymmentäkaksituhatta COVID-19-tartuntaa. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu noin viisisataa.
Näköpiirissä valitettavasti on, että sairastumisia COVID-19-tautiin tulee tapahtumaan ja ilmenemään edelleen lisää ja lisää.
Lue tiedote kokonaan tästä.
Tiedote 19.11.2020
Epidemia – koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti – jatkaa maassamme yhä vaikutustaan.
Suomessa on nyt ilmoitettu kahdenkymmenentuhannen todetun COVID-19-tartunnan määrän ylittyneen.
Näköpiirissä on, että sairastumisia COVID-19-tautiin tulee tapahtumaan ja ilmenemään edelleen lisää ja lisää.
Lue tiedote kokonaan tästä.
Tiedote 4.10.2020
Epidemia – koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti – jatkaa Suomessa vaikutustaan.
Muutaman kuukauden rauhallisemman vaiheen jälkeen tartuntojen määrä on jälleen kääntynyt selvään nousuun – niin kuin oli odotettavissakin – ja maassamme on nyt ylitetty kymmenen tuhannen todetun COVID-19-taudin tartunnan raja.
Suunta ja tilanne on – tällä hetkellä – selkeästi huolestuttava ja vakava.
Lue tiedote kokonaan tästä.
Tiedote 1.6.2020
Suomea ollaan nyt avaamassa koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-taudin leviämisen hillitsemiseksi aiemmin tehtyjen rajoitustoimenpiteiden jälkeen.
Lue tiedote kokonaan tästä.
Tiedote 18.4.2020
Seurakunta vallitsevissa poikkeusoloissa
Epidemia – koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti – jatkaa Suomessa etenemistään ja vaikutustaan.
Tilanne on jatkunut keskuudessamme nyt jo jonkin aikaa.
Lue tiedote kokonaan tästä.
Tiedote 18.3.2020
Suomen Valtioneuvosto on tällä viikolla ilmoittanut yhteiskunnassa tarvittavista toimenpiteistä ja suosituksistaan koronavirusepidemian hillitsemiseksi.
Lue tiedote kokonaan tästä.