Jumala puhuu luonnossa
Varhainen aamu vielä hämärässä, talvisessa metsässä. Edessä latu, joka vie syvälle metsään. Hetki hetkeltä eteenpäin hiljaisuutta kuunnellen. Kiitollinen mieli siitä, että on terve, pystyy lähtemään luontoon liikkumaan. Yksin luonnon keskellä. Olo on turvallinen ja mieli levollinen. Luonto on täydellisen kaunis: puut seisovat ryhdikkäinä huolimatta lumikuormastaan, ympärillä on koskematon hanki. Paikoin näkyy pieniä jälkiä lumessa, mikähän eläin siinä on mahtanut taittaa matkaa ladun poikki?
Kaikki Jumalan luoma on tarkkaan mietittyä jokaista yksityiskohtaa myöden. Metsä on talvellakin täynnä elämää. Eläimet kulkevat, etsivät ja löytävät ravintoa. Puut ovat varautuneet kestämään talven koetukset pudottamalla lehtensä. Eläimillä on pesänsä, joissa niillä on lämmintä talvehtia. Jokaisella on luonnossa oma sijansa ja varustus, jonka se tarvitsee elääkseen. Jumala pitää kaikesta hyvän huolen.
Ihminen on myös Jumalan luomus. Jumala tahtoo, että myös meillä, jokaisella ihmisellä olisi hyvä elämä. Olisi kaikki mitä tarvitsee sekä turvallinen ja levollinen olo. Luottamus siihen, että ei ole mitään hätää, tapahtui mitä tahansa.
"Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti" (Ps. 121:8).
Rauhan voi saada elämäänsä ottamalla Hänet vastaan vapahtajanaan. Jättämällä Hänen ristinsä juurelle eletyn elämän, synnit ja taakat, jotka ovat painaneet ja tehneet eteenpäin pääsyn vaikeaksi. Aloittamalla uuden elämän Hänen yhteydessään.
"...hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi" (Ps. 103:3).
Hänen kanssaan voit tuntea eläväsi joka hetki, koska kun Hän asettuu asumaan sinuun, Hän tuo mukanaan elämän. Elämän kaikkiin päiviin, myös niihin, joissa on vaikeuksia ja askel painaa.
"Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu" (Room. 8:11).
Kun elät elämääsi Hänen kanssaan, Hän antaa sinulle voiman kohdata kaikki eteesi tulevat asiat ja on koko ajan kanssasi. Voit luottaa siihen, että Hänellä on ratkaisu kaikkiin tilanteisiin.
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon" (Jer. 29:11).
Jumala pitää eläimistä huolen, mutta Hän arvostaa ihmisen paljon korkeammalle. Kun eläin kuolee, sen elämä päättyy. Ihmiselle, jokaiselle meistä, joka tahtoo sen ottaa vastaan, Hän tarjoaa mahdollisuutta iankaikkiseen elämään.
"Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua" (Saarn. 3:11).
Tartu tuohon mahdollisuuteen, se on elämäsi paras päätös!
Päivi Mäkelä
7.2.2021