Leirimuistelotilaisuus Tampereella 19.-20.9.2009

"Sateenkaaren kaarisiltaa juosta tahtoisin, kauniit värit kaikki purkkiin laittaisin. Niin en tehdä voi, Jumala kun loi kaarensa taivaalle. Sateenkaari, sateenkaari meitä muistuttaa, on uskollinen, rakastava Isä Jumala.

Päärakennus

Aurinkoisena ja lämpimänä syyskuun lauantaina matkasimme noin kolmenkymmenen hengen voimin muistelemaan kesän hengellistä lasten ja nuorten leiriä.

Iltapäivällä pidimme kaikille osallistujille yhteisen pyhäkoulun, jossa palauteltiin mieliin leirin tapahtumia mm. kristityn vaellusta. Pyhäkoulun teemana oli pohtia yhdessä sitä, miten pysyä uskossa arjen keskellä. Keinoiksi tunnistimme seuraavat:

  • Rukoileminen: rukous on yhteydenpitoa Jumalan kanssa. Säilyäkseen yhteyden pitää olla jokapäiväistä. On tärkeää viedä Herralle kaikki asiat – niin isot kuin pienetkin ja pyytää Hänen ohjaustaan elämään. Jeesus kuulee kaikki rukoukset ja vastaa niihin ajallaan ja tavallaan. Hän antaa meille sen mikä on parhaaksemme, ei välttämättä aina sitä mitä anomme.

  • Raamatun lukeminen: Raamattua lukemalla saa voimaa pysyä uskossa. Raamatusta näemme mikä on Jumalan tahto missäkin asiassa. Jos lapsi ei itse vielä osaa lukea, voi pyytää aikuista ja sisarusta lukemaan.

  • Omantunnon säilyttäminen puhtaana on tärkeää: Jeesus ei voi asua sydämessä, jossa on syntiä. Siksi aina kun teemme jotain väärää, meidän pitää tehdä parannus, että sydämemme säilyy puhtaana.

  • Totuudessa vaeltaminen: Jumalalla on suunnitelma meidän elämämme varalle. Elämässä me teemme koko ajan isoja ja pieniä valintoja. Voidaksemme elää Jumalan suunnitelman mukaan meidän pitää tehdä oikeita valintoja eli vaeltaa totuudessa.

Jeesus on erityisesti lasten ystävä ja auttaa jokaista lasta ja nuorta, joka tahtoo pysyä uskossa.

Toivon mukaan saamme ensi kesänäkin iloita sekä kesäleiristä että järjestää myös leirimuistelot!

Leirikeskuksen avara piha antoi erinomaiset puitteet pallopeleille ja leikeille. Illalla osa saunojista uskaltautui myös pulahtamaan jo aika lailla viilenneeseen järveen.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan sunnuntain kokouksien yhteydessä pidettäviin pyhäkouluihin.

Pyhäkoulussa askartelimme muistoksi puhutuista asioista ristin, jonka ympärille laitoimme Raamatusta, rukoilemisesta, puhtaasta sydämestä sekä totuudessa vaeltamisesta muistuttavat kuvat.

Askartelu

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" (Joh. 3:16).

Palvelemme kuunnellen

 Lue lisää täältä.

Poimintoja sivuiltamme

Jumala on hyvä ja armollinen Jumala. Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa jokaista ihmistä kohtaan on hyvä. Hän rakastaa jokaista ihmistä ja tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan (2. Piet. 3:9).

Sinäkin voit vielä kääntyä Herran puoleen ja tehdä parannuksen synneistäsi. Voit kohdata Herran, kokea syntien anteeksiantamuksen, pelastua, vapautua syntikahleistasi ja saada sydämeesi Jumalalta ns. pelastusvarmuuden, eli sisäisen varmuuden siitä, että olet pelastettu. Voit myös uudistua uskossasi, parantua, täyttyä Pyhällä Hengellä jne. Jumala on "ilmestyksen Jumala" (1. Moos. 16:13) ja "...Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle" (2. Aik. 16:9).

Lue kirjoitus "Ajankohtainen sana" kokonaisuudessaan täältä.