Terveisiä lasten ja nuorten kesäleiriltä 2009
"Joka painaa mieleensä sanan, se löytää onnen; ja autuas se, joka Herraan turvaa!" (San. 16:20).
Tänäkin kesänä saimme järjestää lasten ja nuorten hengellisen leirin. Leirimme oli 22.-25.7.2009.
Saimme olla koolla isolla joukolla. Leiriläisiä oli nelisenkymmentä ja kun aikuiset lasketaan mukaan, läheni lukumäärämme yhdeksääkymmentä.
Leirin päähenkilö oli tänäkin vuonna Jeesus, johon tutustuimme pyhäkoulujen, Raamattutuntien ja kokousten kautta. Järjestimme leirillä myös pienen kyselyhetken, jossa mukanaolevilla oli mahdollisuus kysyä Raamatun opetuksia mieltä askarruttavista asioista ja aiheista. Leirillä myös lauloimme paljon.
"Daavid paimenpoikanen Herralta sai rohkeuden, karhun sekä leijonan ajoi pois hän sauvallaan. Daavid lauloi lampailleen tämän laulun iloisen: Mua ei pelota, mua ei pelota, kanssani on Jumala, mua ei pelota."
"Varhaisesta aamusta auringonlaskuun ylistän Hänen nimeään. Kiitetty olkoon Herrani, nimeänsä ylistäköön maailma ainiaan!"

Pyhäkoulujen, Raamattutuntien ja kokouksien lisäksi leiripäiviin kuului paljon muutakin toimintaa ja ohjelmaa. Mm. uimme ja pelasimme mm. jalkapalloa, polttopalloa, pingistä ja vietimme eri tavoin aikaa yhdessä.
Pojille leiri tarjosi uutena kokemuksena mm. nukkumisen puolijoukkueteltassa.

Olemme joka leirillä järjestäneet ns. kristityn vaelluksen, jossa leiriläiset vaeltavat ryhmissä luonnon keskellä tutustuen uskoontuloon ja uskossa vaeltamiseen liittyviin asioihin. Vaellus on aina odotettu tapahtuma, josta puhutaan paljon leirin jälkeenkin.
Matkaan lähdettiin tällä kertaa evankelistan ohjaamana ahtaan portin kautta jättäen synnit ristin juurelle:

"Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon" (San. 28:13).
Matkaan lähdettyään ja vaelluksen aikana leiriläiset löysivät tänä vuonna reittinsä seuraavat ja tulevat etapit, joka rastilta löytyvien vinkkikääröjen avulla. Jokainen tuleva tilanne ja haaste puolestaan evästettiin aina matkalaisille annetulla tilanteeseen soveltuvalla Raamatun sanalla ja opetuksella.
Reitin varrella matkalaiset tapasivat mm.
-
hengellisesti sokean, jota heidän tuli varoa ja olla kuuntelematta ja tottelematta.
"Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?" (Luuk. 6:39).
Sokean päivä oli vaiheikas: hän selvisi matkalaisten auttamana turmionkuopasta, johon hän oli pudonnut ja päätyi lopulta todistamaan uskoontulostaan hengelliseen kokoukseen, johon vaelluksemme tällä kertaa päättyi.
-
nuoren, jota kaverit olivat kiusanneet ja joka oli jäänyt yksin.
Matkalaiset kertoivat hänelle evankeliumin sanan ja ottivat hänet mukaansa. Matkan varrella vastaan tulleet vanhat kaverit veivät kuitenkin hänet mukanaan.
Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin, sillä hänkin löysi tiensä vaelluksen päätepisteeseen eli hengelliseen kokoukseen, jossa näimme konkreettisesti, kuinka syntikahleet kirposivat hänen antaessaan elämänsä Jeesukselle.

Herra siunasi leirimme ja meitä monin tavoin: mitään haavereita ei tapahtunut, säät suosivat ja saimme tuntea Jeesuksen läsnäolon Hänen Pyhän Henkensä kautta.
Leirillä saimme tehdä yhdessä työtä rinta rinnan ja kokea monin tavoin iloa Hänessä. Leiriltä kotiin lähti joukko väsyneitä, mutta iloisia leiriläisiä. Taas on hyvä jatkaa eteenpäin matkaa Herran omana Hänen varjelevan kätensä alla.
Siunausta jokaiselle leirillä mukana olleelle – leirimuisteloissa syyskuussa ja pyhäkoulussa nähdään!
Leirin vastuunkantajat