Jumala voi puhua monella tavalla
Ihmisen elämässä on monenlaisia tilanteita ja aikoja. Myös uskovan elämään kuuluvat vaikeat vaiheet ja tilanteet. Kun on uskossa, ei ahdingonaikojakaan tarvitse kohdata yksin: kaiken voi viedä Herralle pyytäen Häneltä voimaa ja johdatusta.
"Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella" (Job 33:14)
Herra voi lohduttaa ja antaa voimaa monella tavalla. Muutama vuosi sitten Hän puhui minulle sanansa kautta hyvin konkreettisesti. Erilaisissa arjen hetkissä nousi mieleen yksittäisiä jakeita Raamatusta. Sen lisäksi tuli voimakas tarve lähteä ko. sanankohdista liikkeelle ja kirjoittaa niiden pohjalta. Kirjoittaminen tapahtui nopeasti, yleensä yhdellä istumalla. Sitten tuli 'hiljaisuus' kunnes jälleen tuli uusi tekstin alku, johon tartuin. Joka kerta tilanne oli selkeä: oli sisäinen pakko kirjoittaa.
Niissä tilanteissa, joissa mieli oli ajoittain maassa, tulleet raamatunpaikat lohduttivat konkreettisesti. Ne kertoivat minulle, että koko ajan, on Jeesus, joka näkee ja rakastaa: olen kuitenkin arvokas ja hyväksytty.
En muista, että olisin milloinkaan muuten elämässäni edes yrittänyt kirjoittaa mitään runomittaista tekstiä. Jokainen kerta, kun tuli uusi tekstinalku, sydän herkistyi: tuntui ihmeelliseltä. Minä pieni ihminen saan kirjoittaa jotakin, joka minulle on ylhäältä annettu.
Koska koen, että olen tekstit saanut, olen halunnut myös jakaa ne. Siihen on avautunut monia mahdollisuuksia vuosien varrella.
"...niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin" (Jes. 55:11).
Päivi Mäkelä,
Heinäkuu 2019