Seurakunnalle 10.12.2021 – Terveisiä Kainuusta

Veljet ja sisaret – rakkaat kanssakilvoittelijat ja työtoverit – Jeesuksessa Kristuksessa!

Tahdon tervehtiä teitä, lähettää teille – pyhille – tervehdyksen Herrassa ja kertoa lyhyesti kuulumisia Kainuusta.

--

Matkani tänne sujui hyvin ja ennakkosuunnitelmien mukaisesti; ehdin muutamassa eri kohteessa hoitaa niitä asioita, joita olin matkalleni asettanut tavoitteeksi ja jotka ovat Jumalan valtakunnalle ja ihmisille hyödyllisiä.

"Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille" (Tiit. 3:8).

--

Tänne saavuttuani olen tavannut – iloiten – mm. Koskelat, jotka – kuten tiedätte – olivat lähteneet ja tulleet tänne jo hieman minua aiemmin.

Koskelat olivatkin – niin kuin oli jo etukäteen selvää ja varmaa – tehneet täällä Herralle uskollisena hyvää ja perusteellista työtä, tarpeellisia järjestelyjä ja valmisteluja. Tänne ja tilanteisiin oli näin hyvä tulla ja saapua.

--

Olen nyt ehtinyt liikkua ja toimia täällä jonkin verran; pyrkimyksenäni on saattaa evankeliumin todistus – sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, hänen rististään, rakkaudestaan, armostaan ja hyvästä tahdostaan jokaista ihmistä kohtaan – mahdollisimman monen ihmisen eteen.

Yritän parhaani mukaan ja tarkoituksenani on vielä – jos Herra suo – kiertää alueella lisää; teen sen, mitä tässä tällä kertaa kovin lyhyessä ajassa on mahdollista tehdä ja saada hoidetuksi. Edellä kertomani tehdyt hyvät valmistelutyöt ovat osaltaan tätä mahdollistamassa.

Olen Herralleni suuresti kiitollinen, että saan Herran asettamana ja rukouksienne tukemana olla matkojani tekemässä.

"Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa" (1. Tim. 1:12-14).

Kaikki tämänkin matkan moninaiset yksityiskohdat tähtäävät siihen, "että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan" (Room. 1:5), sillä hän, Herra, "ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen" (2. Piet. 3:9).

--

Huomisen aikataulumme on – kuten seurakunnalle on tehty tiettäväksi – hyvin kiireinen ja tiukka; aivan kaiken tulisi sujua sekä suunnitelmien mukaan että ilman aikaa syöviä yllätyksiä ja ongelmia.

Odotamme ja saamme tänne vielä huomenna veljiä ja sisaren tueksemme ja avuksemme. Rukoilkaa heidän pitkän matkan puolesta.

--

Tiedän, että olette rukoillen yhdestä sydämestä ja yhdestä sielusta mukana tilanteissamme; suoriudumme kaikesta hyvin "kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut" (2. Kor. 1:11).

--

Seurakunta kutsutaan ryhmittäin koolle sekä sunnuntaina että heti alkuviikosta – maanantain ja keskiviikon välillä – uudelleen.

Teitä kaikkia – rakkaat veljet ja sisaret – täälläkin muistaen!

Mikko Ruotsalainen
Kajaani, 10.12.2021

Poimintoja sivuiltamme

Jumala on hyvä ja armollinen Jumala. Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa jokaista ihmistä kohtaan on hyvä. Hän rakastaa jokaista ihmistä ja tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan (2. Piet. 3:9).

Sinäkin voit vielä kääntyä Herran puoleen ja tehdä parannuksen synneistäsi. Voit kohdata Herran, kokea syntien anteeksiantamuksen, pelastua, vapautua syntikahleistasi ja saada sydämeesi Jumalalta ns. pelastusvarmuuden, eli sisäisen varmuuden siitä, että olet pelastettu. Voit myös uudistua uskossasi, parantua, täyttyä Pyhällä Hengellä jne. Jumala on "ilmestyksen Jumala" (1. Moos. 16:13) ja "...Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle" (2. Aik. 16:9).

Lue kirjoitus "Ajankohtainen sana" täältä.