Terveisiä syyskuun 2008 Raamattu- ja virkistyspäiviltä

Saavuimme Leirikariin perjantaina illan mittaan, tulijoita oli Rovaniemeltä, Tampereelta ja Jyväskylästä. Sen illan vietimme saunoen, makkaraa paistaen ja ennen nukkumaan menoa vielä rukoillen.

Lauantai aamuna yllättäen saapui meitä virkistämään ystäviä Taivalkoskelta, mukanaan vasta savustettua siikaa ja ahventa.

Aloitimme päivän aamupuurolla ja raamattutunnilla. Raamattutunnin aiheena oli rakkaus Jeesukseen. "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi" (Matt. 22:37).

Luonnollisesti leireillä on aina ulkoilua sään sallimissa olosuhteissa. Viikonloppuna vietimme aikaa ulkona mm. jalkapalloa pelaillen, marjoja poimien (Leirikarin maisemissa puolukoita oli runsaasti) ja myös raamattuvisa-rastitehtävän merkeissä. Ja tietysti myös kävellen raittiissa ulkoilmassa.

Päiväruuan jälkeen vuorossa oli Ajankohtainen Sana. Ajankohtaisena Sanana meille, ja kaikille uskoville Kristuksessa, oli eteenpäin meneminen. "Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu" (San. 4:25). Uskovan katseen tulisi olla suunnattu Kristukseen ja uskon tiellä tulisi aina kaikissa olosuhteissa pyrkiä eteenpäin. Laulun sanoin: "Nyt askel eespäin uskontiellä käy, nyt askel eespäin uskontiellä käy. Käy eespäin siskoin, käy eespäin veljein, taivas sua oottavi kruunu voittajain."

Raamattutunnilla sunnuntaina puhuttiin ylhäältä tulevasta viisaudesta. "Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele" (Jaak. 3:17).

Sunnuntaina oli myös Raamatun opetusta ja sanaa Pyhän Hengen kasteesta. Kävimme läpi helluntaipäivän tapahtumia jae jakeelta. "Ja kun Helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi" (Ap. t. 2:1-4). Kuulimme Pyhällä Hengellä täyttymisestä myös kaksi omakohtaista todistusta.

Leiripäiviin mahtui myös paljon yhdessäoloa laulaen, pelien parissa, keskustellen, iloiten ja toinen toistamme rohkaisten.

On aina hyvä ja mukava hengähtää arjen touhuista ja kokoontua yhteen, leirinkin merkeissä.

Tiedote

Tiedote lasten ja nuorten leiriin liittyen.

Leiriä edeltävinä päivinä, leirin aikana ja vielä vähän leirin jälkeenkin keskitymme täysipainoisesti seurakunnan lasten ja nuorten leiriin.

Vastuunkantajiamme voi olla vaikea tavoittaa puhelimitse kyseisenä aikana.

Poimintoja sivuiltamme

Kuinka paljon helpompaa on lapsen tai nuoren tulla Herran luokse kuin varttuneemman, jonka elämässä jokainen erossa Herrasta vietetty päivä on vienyt kauemmas niin tekojen kuin ajatustenkin osalta. Siksi onkin tärkeää, että lapsille ja nuorille tarjotaan tilaisuus saada raamatunmukaista opetusta niin pyhäkoulussa kuin leireilläkin.

Lue kirjoitus "Leirimuistelot syyskuussa 2011 Tampereella" kokonaisuudessaan täältä.