Terveisiä helmikuun 2009 Raamattu- ja virkistyspäiviltä
Vietimme jälleen helmikuussa 2009 Rovaniemellä viikonloppua ilosanoman ja rukouksen ilmapiirissä. Jeesus kutsuu omiansa levähtämään: "Niin hän sanoi heille: 'Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän'. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään" (Mark. 6:31).
Tämä Sana on tarpeellinen myös tämän ajan uskovalle nuorelle, niin kuin vanhemmallekin. Lepo ei tarkoita vain kehoamme, vaan myös sitä Hyvän Paimenen tarjoamaa sisäistä rauhaa ja lepoa, jota ei voi saada muuten kuin seuraamalla Jumalan tahdon mukaista johdatusta omassa elämässä, sillä on kirjoitettu: "Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa" (Ps. 23:1-2).
Saimme kokoontua noin 25 hengen joukkona levähtämään ja virkistymään yhteisestä uskosta Jeesukseen. Perjantaina aloitimme majoittumisella, saunalla ja iltapalalla, ennen nukkumaan menoa pidimme pienen yhteisen rukoushetken.
Sekä lauantaina että sunnuntaina aloitimme aamun ja edessä olevan päivän Jumalan Sanan ääressä.
Päivisin kokoonnuimme Raamattutunneille. Raamattutunnit käsittelivät mm. seuraavia aiheita: Läheinen yhteys Kristukseen (Kork. v. 1:1-8), Kilvoitelkaamme ja "pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo" (Hebr. 12:1-2), Toola, Jumalan kansan vapauttaja pimeän ajan keskellä (Tuom. 10:1-2), He voimistuivat heikkoudesta (Hebr. 11:34), Jumalan kansan yhteyden perusteet (Ap.t. 2:37-42). Raamattutunnit pitivät veljet Mikko Ruotsalainen Tampereelta ja Pirkka Kyppö Rovaniemeltä.
Leirillä laulettiin ja soitettiin myös paljon hengellisiä lauluja, jatkuvasti oli myös mahdollisuus henkilökohtaiseen esirukouspalveluun. Lisäksi kuultiin paljon sisarten ja veljien todistuksia Herrasta. Leikkimielinen kilpailu, makkaran paisto, yhdessäolo ja toisiimme tutustuminen, keskustelut, ulkoilua, saunomiset jne. kuuluivat myös leiriin ohjelmaan.
Seuraavillekin Raamattu- ja virkistysleireillemme kaikki ovat tervetulleita.
Erityisesti leirit ovat sinulle,
- joka et ole vielä varma uskostasi ja etsit vielä. "Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä." (Jaak. 4:8)
- joka janoat yhteyttä Kristukseen (Joh. 7:37)
- joka haluat kuulla Raamatun julistusta ja opetusta (Kol. 3:16) ja todistuksia siitä miten toiset ovat kohdanneet elävän Jumalan
- joka haluat saada hyviä ja uskollisia ystäviä (2. Tim. 2:22)
Tervetuloa!